maanantai 14. toukokuuta 2012

Kuvia

Tälläinen koristaa nykyään mun yläselkää! Aito Nanan tassu painettu sormiväreillä paperille(+ ympäri kylpyhuonetta), jonka jälkeen tatuoija siirsi sen suoraan iholle pienten muokkausten kera. Kiitos Pittbull Tattoon Kimmo! Tatuoinnista tuli paljon parempi kuin olisin osannutkaan kuvitella!


BH-kokeen kaupunkiosuutta

BH-kokeen ns. luoksepäästävyys. Nappula hiukan jännäsi tuomaria ku tuollee tulee härppimään, mutta siitäkin selvittiin kunnialla!

perjantai 4. toukokuuta 2012

Hiljaiseloa ja BH

Hiljaiseloa blogi on elänyt. Eipä siihen ole mitää sen hienompaa syytä kuin että en ole jaksanut kirjoitella mitään.

Nyt ollaan Nanan kanssa saavutettu ne tavoitteet mitä asetin meille silloinkun tultiin Kannukseen. Eli ollaan kilpailtu tokossa, saatu 1-tulos. Ja nyt saatu myös BH-koe läpi ja vielä ensimmäisellä yrittämällä.

En ollut kauhean tyytyväinen kokeeseen loppujen lopuksi. Tottisosuus oli omasta mielestäni jotain niin hirveää etten voi edes kuvailla sitä.
- Kytkettynä seuraamisessa alkoi jätättämään jo ensimmäisen suoran jälkeen, perusasennon uusiminen oli hidas pysähdyksissä, henkilöryhmässä alkoi hiipiä.
- Sama homma oli vapaana seuraamisessa, paitsi että hiipiminen meni niin "pahaksi" että jouduin antamaan kaksi vahvaa lisäkäskyä....
- Istuminen seuraamisen yhteydessä oli myös huono. Tässäkin uusi perusasennon hitaasti ja jäi vinoon. Odotti kyllä rauhassa hyvin.
- Maahanmeno.... oli hidas, taas vino. Luoksetulo oli ihan hyvä, törmäsi kyllä aika selkeästi, sivulle tuli vinoon ja hitaasti.
- Paikallaolo olikin ainoa mihin olin tyytyväinen, mikä oli oikeasti meijän tasonen. Makasi suorassa paikallaan, rauhassa mutta tarkkaavaisena. Nousi sivulle suht. nopeasti.
Nojoo... Ilmoittauduttiin tähän sillee extempore, eikä oikeastaan treenattu muutaku käymällä kerran Jyväskylän keskustassa kävelemäs :D Ei voi olettaa että ilman treeniä saa hyviä tuloksia.

Kaupunkiosuus meni hyvin. Tuttuun tapaan pomminvarma Nana käveli rauhassa, hiukan veti välillä, ei reagoinut millään tapaa mihinkään häiriöihin. =)

Tässäpä tällä kertaaaa. :D